Back to All Events

COLOR DOLOR x TIMO WRIGHT: WONDERCHILD

Color Dolor esittää uutta musiikkia videotaiteen siivittämänä!

Color Dolor soittaa ainutkertaisen konsertin torstaina 18.12.2014 Teatteri Unionissa, Helsingissä. Konsertissa kuullaan helmikuussa 2015 julkaistava 'Wonderchild' -albumi kokonaisuudessaan alusta loppuun. Erityisen harvinaislaatuisen konsertista tekee taiteilija Timo Wrightin livevideoinstallaatio, jonka Wright on loihtinut juuri tätä iltaa varten. Jokainen albumin kappale soi kuvitettuna ja moni kappaleista esitetään yleisölle ensimmäistä kertaa.

Yhtyeen toinen albumi Wonderchild julkaistaan 27.2.2015 ja ensimmäinen sinkkulohkaisu Last Night julkaistaan musiikkivideon kera 12.12.

Vuonna 1924 Pitkänsillan kupeeseen elokuvateatteriksi rakennettu Teatteri Union on nykyään WHS Ryhmän ylläpitämä. Teatterin ohjelmistosta löytyy visuaalista teatteria, eläviä kuvia sekä poikkitaiteellisia esityksiä, joten lava on kuin tehty kahden taiteenlajin kohtaamiselle.

Teatteri Union (Siltavuorenranta 18)
To 18.12.2014
Ovet klo 19
Showtime klo 20

Liput 23€ (sis. latauskoodin Last Night -singleen sekä lasillisen virvoikejuomaa)
Lippuja voi varata sähköpostitse: liput@teatteriunion.fi

www.colordolor.com
www.timowright.com
www.teatteriunion.fi
www.konkurssirecords.fi

Later Event: February 27
WONDERCHILD -tour @ Kulma, Kajaani